Vakuutusyhtiöiden hyväksymä hinauspalvelu - 0500 362 298

historia1Tuulilasien asentaminenkin on tarkkaa ammattityötä

Saarimäen kolarikorjaamolla on jo niin pitkä historia, että korjaustekniikat ja maaliteknologia ovat vaihtuneet useaan kertaan.

Saarimäen yritystoiminta on saanut alkunsa vuonna 1963 Killinkosken Heinäperällä, Esko Saarimäen aloitteassa yritystoiminta ensin omassa pihapiirissään. Parin vuoden toiminnan jälkeen yritys siirtyi suurempiin tiloihin Soininkylän ja Virtain keskustaan muutettiin 1985. Maalaustoiminta jatkui kuitenkin Soininkylässä vuoteen 1995.

Tuulilasien vaihdot, parkkipaikkakolhut ja kolarikorjaukset työllistävät kaikkein eniten, luonnehtii toimitusjohtaja Jyrki Saarimäki tämän hetkistä toimintaa. Itse olen vastannut Saarimäen Kolarikorjaamo Oy:n yritystoiminnasta vuodesta 1997 lähtien.

Nykyisten autojen tuulilaseissakin alkaa olemaan yhä enemmän modernia tekniikkaa ja siksi yhä useammat asiakkaat ovat vakuuttaneet autojen tuulilasit, ottamalla niihinkin tuulilasivakuutuksen. Vakuutusyhtiöt ohjaavat suoraan asiakkaat korjaamoille lasinvaihtoon, mikä samalla työllistää meitä.

Vakuutusyhtiöiden teettämät korjaustyöt ovat yritystoimintani kulmakivi ja siksi heidä ääntä on kuunneltava. Vakuutusyhtiöt odottavat / vaativat että heidän asiakaitensa auto saadaan mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon ja ns. tien päälle, sillä yleenä asiakas saa korvauksen jokaisesta seisontapäivästä, aina liikennevahingon kärsineenä osapuolena. Tällaiset tapaukset menevät vähemmänkiireellisten korjaustöiden jonon ohi. Silloin tulee viivettä muihin korjausta odottaviin, pahoittelee Jyrki Saarimäki.

Saarimäki laskee, että vuodessa tuulilasien vaihtotyötää tehdään noin 500 tuntia.

Ennen asiakas pystyi valitsemaan millaisen tuulilasin hän autoonsa halusi, mutta nyt autot vaativat täsmälleen samanlaisen tuulilasin, mikä siihen alkuperäis asennuksena tehtaalla on asennettu.

Jos autoon asennettaisiin väärän mallinen lasi, niin voi käydä jopa niin, ettei auton ilmastointi ei toimi oikein, koska joissakin laseissa on jopa lämpöä heijastavia pinnoitteita, toteaa esimerkissään Jyrki.

Jos tuulilasissa on sadetunnistimet, ilmastointianturit tai muuta tekniikkaa, ne tulee olla vaihdettavassakin lasissa, siksi olisikin syytä vaihdattaa tuulilasi aina siihen koulutuksen saaneella ammattilaisella.

Tuulilaseja valmistavat merkkiorganiosaation järjestämissä myös asentajaliikkeilleen koulutuksia, missä Jyrki Saarimäki käy säännöllisin väliajoin, silloin myös asentajayritys kuuluu laatutakuun piiriin.

  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
  • image
Previous Next